Terve suu tukee puolustuskykyä ja auttaa ehkäisemään koronavirustautia | Coronaria Hammasklinikka
ELINA VÄYRYNEN, Hammaslääkäri

Terve suu tukee puolustuskykyä ja auttaa ehkäisemään koronavirustautia

Koronavirusepidemian alkaessa maalis- ja huhtikuussa riskiryhmien kiireettömiä aikoja, kuten hampaiden tarkastusaikoja, siirrettiin kesälle ja syksylle. Tämän hetkinen epidemiatilanne Suomessa on kuitenkin rauhallinen ja hoitoon voi tulla turvallisin mielin. Etenkin akuuttien hammasoireiden ja tulehdusten hoito on nyt tärkeää, sillä hoita­mat­to­mina ne heiken­tävät kehon puolustuskykyä, jolloin elimistöstä tulee koronaviruksellekin alttiimpi. Suussa leviävä tulehdus voi myös mahdollisesti vaikeuttaa koronaviruksesta toipumista ja pahentaa oireita. 

Terve suu ja hampaisto ovat tärkeitä koko ihmiselimistön terveydelle. Jos jokin sairaus tai lääkitys on heikentänyt elimistön puolustuskykyä, erityisesti tällöin on tärkeää pitää suu ja hampaisto puhtaana. Mitä terveempi suu on, sitä paremmassa hoitotasapainossa myös useat sairaudet, kuten diabetes, pysyvät. Hoitamattomat suun tulehdukset heikentävät useiden sairauksien, kuten reuman hoitotasapainoa. Suun ja hampaiston tulehdukset voivat myös lisätä riskiä sydän-ja aivoinfarktin syntymiselle ja aiheuttaa komplikaatiota tekoniveliin tai sydämen läppämateriaaleihin. Myös terveelle ihmiselle tavalliset suun bakteerit voivat muuttua vaarallisiksi, levitä verenkiertoon ja aiheuttaa tuhoa muualla elimistössä, mikäli hampaat jätetään hoitamatta.

Suun tulehduksen oireita voivat olla kipu, pahanhajuinen hengitys, ikenien punoitus, verenvuoto, turvotus, hampaan lisääntynyt liikkuvuus ja märkämuodostus. Oireet voivat tuntua paikallisesti yhden hampaan kohdalla tai laajemmalla alueella ja jopa säteillä yläleuasta alaleukaan tai toisinpäin. Suun tulehdukset voivat olla myös täysin oireettomat, jolloin hyvä suuhygienia sekä säännölliset hammastarkastukset röntgenkuvineen ovat ainoa keino estää tulehduksia syntymästä.

Panosta suuhygieniaan ja hammashoitoon korona-aikana

Koronavirusepidemian aikana on erittäin tärkeää huolehtia hampaiden puhtaudesta ja harjata hampaat kahdesti päivässä fluorihammastahnalla. Myös hammasvälit olisi hyvä muistaa päivittäin puhdistaa. Perheessä hammasharjat tulisi säilyttää erillään, ja jokaisella olla oma hammasharja ja miksei tahnakin. Sairastelun jälkeen hammasharja kannattaa vaihtaa uuteen, sillä virukset ja bakteerit voivat jäädä elämään hammasharjan harjaksiin.

Jos sinulla on taipumusta hampaiden reikiintymiseen tai useita alkavia reikiä, kannattaa pyytää hammaslääkäriä kirjoittamaan resepti korkeafluoripitoisesta lääkehammastahnasta. Se todistetusti auttaa vähentämään hampaiden reikiintymistä ja toimii ensiapuna jos vastaanotolle haluaa tulla vasta myöhemmin.

Etätöistä ja poikkeustilasta huolimatta on hyvä myös muistaa välttää turhaa napostelua. Pidä kiinni säännöllisistä ruokailuajoista, vältä happamia juomia ja keskitä herkutteluhetket muun ruokailun yhteyteen. Myös tupakoinnin sekä nuuskaamisen lopettamisesta suu ja hampaat kiittävät.

Teemme toimenpiteitä normaalisti kiinnittäen erityistä huomiota turvallisuuteen

Koronavirusepidemia alkaessa maalis- ja huhtikuussa riskiryhmien kiireettömiä aikoja, kuten hampaiden tarkastusaikoja, siirrettiin kesälle ja syksylle. Tämän hetkinen epidemia tilanne Suomessa on kuitenkin rauhallinen ja hoitoon voi tulla turvallisin mielin.

Jos sinulla on flunssaoireita tai olet altistunut koronavirukselle, tulee hoitoa tällöin siirtää myöhemmälle ajankohdalle.

Suomessa suunterveyden hygieniataso on vastaanotoilla aina korkea ja infektioilta suojautuminen on rutiinitoimenpide. Suojamaskit  ja hanskat ovat aina potilaskohtaisia ja hoidossa käytetyt välineet puhdistetaan aina myös potilaskohtaisesti. Epidemian vaatimia suojavarusteita meillä on vastaanotoillamme riittävästi, jotta voimme hoitaa potilaitamme turvallisesti poikkeavista oloista huolimatta. Vastaanotoillamme hoitotilat puhdistetaan joka potilaan jälkeen desifiointiaineilla, jotka tehoavat bakteereihin ja viruksiin – myös koronavirukseen.

Pyrimme olemaan potilaidemme tavoitettavissa, ja teemme toimenpiteitä normaalisti kiinnittäen erityistä huomiota toimenpiteiden turvallisuuteen. Olemme lisänneet siivousta tiloissamme ja ottaneet käyttöön useita erilaisia suojauksia hoitotyössä.  Aulassa olemme sijoitelleet odotustuolit väljästi turvavälejä ajatellen. Pyrimme pitämään potilaidemme odotusajat mahdollisimman lyhyinä ja käsidesiä on tarjolla potilaita varten. Hoitohenkilökuntamme ei myöskään tule töihin flunssaisena.

Hampaiston tarkastuksen yhteydessä hammaslääkäri arvioi, mitkä löydökset vaativat toimenpiteitä pian, ja mitä voi mahdollisesti siirtää myöhemmälle syksyyn potilaan näin toivoessa. Esimerkiksi hampaiden reiät, jotka ovat aktiivisia ja ennustettavasti aiheuttavat oireilua, on syytä paikata mahdollisimman pian. Reiät etenevät nopeasti hampaan ytimeen aiheuttaen hampaan hermon tulehduksen, myöhemmin hampaan ytimen kuolion ja lopulta tulehdus leviää leukaluuhun aiheuttaen märkäeritystä, kuumotusta ja turvotusta poskelle.

» Varaa aika hammaslääkärille
» Toimipaikat ja aukioloajat
» Hinnastot

Terve suu tukee puolustuskykyä ja auttaa ehkäisemään koronavirustautia

Sanotaan, että suu on ruuansulatuskanavan portti – alkupää, josta on reitti koko elimistöön. Tämän vuoksi hampaiden kunnosta voidaan havaita useita sairauksia, ja myös toisin päin huono suuhygienia voi johtaa useisiin sairauksiin. Oireiden ilmaantuessa hoitoon hakeutumista ei ole hyvä pitkittää. Hammasvaivat harvemmin paranevat itsestään ja niillä on tapana pahentua.

On myös tärkeää muistaa, että vuosittain jopa satoja ihmisiä joutuu sairaalan tehohoitoon hoitamattomien suuntulehdusten takia. Suuntulehduksen levitessä kaulalla hengitystiet ovat vaarassa tukkeutua ja bakteerit leviävät helposti silmiin ja aivoihin saakka. Tulehdus suussa voi olla äkillinen tai krooninen, oireellinen tai oireeton.

Jos jokin asia askarruttaa, voi vaivaa edelleen käydä turvallisesti meillä näyttämässä. Aina hammaslääkäritkään eivät vaivan syytä näe pelkästään suuhun katsomalla, vaan vaivan selvittäminen voi vaatia esimerkiksi röntgenkuvausta.

Säännölliset hampaiden tarkastukset ennaltaehkäisevät paljon. Tällöin kaikki tarpeellinen tulee varhaisessa vaiheessa hoidettua. Terve suu tukee puolustuskykyä ja auttaa ehkäisemään koronavirustautia. Vaikka vallitsevassa tilanteessa hammashoitoon tuleminen voi pelottaa, voi tulematta jättäminen olla jopa suurempi riski edellä mainituista syistä. Me Coronaria Hammasklinikoilla takaamme sinulle turvallisen hoidon.

NOUDATAMME TOIMIPAIKASSAMME VASTUULLISTA HYGIENIAOHJEISTUSTA

  • Huolehdimme erityisen hyvin käsihygieniasta, tarvittavasta suojauksesta ja toimipisteiden tavallista huolellisemmasta siivouksesta.
  • Puhdistamme kaikki laitteet jokaisen asiakkaan jälkeen.
  • Pyrimme pitämään vastaanottotilat mahdollisimman väljinä.
  • Emme säilytä toistaiseksi odotustiloissa lehtiä tai esitteitä.
  • Emme tule sairaana töihin.
  • Emme toistaiseksi kättele asiakkaitamme.

NÄITÄ OHJEITA NOUDATTAMALLA SUOJELET ITSEÄSI SEKÄ KANSSAIHMISIÄ

  • Pese kädet huolellisesti saippualla vähintään 20 sekunnin ajan aina ennen vastaanottokäyntiä ja sen jälkeen, jos se on ko. toimipisteessämme mahdollista. Muutoin käytä käsidesiä.
  • Käytä tarvittaessa käsien desinfiointiainetta.
  • Vältä pintojen ja ovenkahvojen koskettelua paljain käsin.
  • Koronavirusepidemian rajoittamiseksi ja vanhusväestön suojaamiseksi, suosittelemme yli 70-vuotiaiden asiakkaiden varaavan ajan vasta, kun pandemiatilanne sen mahdollistaa.
  • Huomioithan, että vastaanotolle ei tule saapua, jos olet sairaana
    tai olet tullut vasta ulkomailta.
  • Älä jää odottamaan odotushuoneeseen omaista tai avustettavaa, ellei se ole ihan välttämätöntä.

» Varaa aika hammaslääkärille
» Toimipaikat ja aukioloajat
» Hinnastot