nainen hymyilee silmalasit paassa

Hammasproteesi

Hammasproteesilla voidaan korvata menetettyjä tai puuttuvia hampaita. Sen avulla voidaan myös kuntouttaa esimerkiksi kulunutta purentaa. Hammasproteesi voidaan valmistaa kiinteänä proteesina tai erilaisina irtoproteeseina.

Kiinteä hammasproteesi

Kiinteä hammasproteesi valmistetaan usein, jos hampaasta on lohjennut pala tai reikiintyminen on vaurioittanut hampaan näkyvää osaa. Hampaan näkyvä osa eli hammaskruunu voidaan tällöin korvata kokokeraamisella rakenteella. Runko-osana käytetään omaa hammasta, johon kruunu kiinnitetään useimmiten muovisementillä. Joissain tilanteessa runko voi olla myös metallia.

Kiinteiksi proteeseiksi lasketaan myös hampaiden pintaan kiinnitettävät keraamiset ns. laminaatit, joilla voidaan korjata hampaiden muotoa ja väriä. Laminaattikuoret kiinnitetään oman hampaan pintaan muovisementillä.

Irrotettava kokoproteesi ja osaproteesi

Yleisimmät irtoproteesit ovat kokoproteesi sekä osaproteesi. Kokoproteesi valmistetaan jos hampaat puuttuvat jommasta kummasta leuasta kokonaan

Siltaproteesi on kiinteä proteesi. Siltaproteesinvalmistaminen ja käyttö edellyttää riittävää tukea omista viereisistä hampaista. Siltaproteesilla voidaan korvata yksittäisiä tai useampia puuttuvia hampaita.

Jos suussa on myös omia hampaita, voidaan puuttuvien hampaiden korvaamiseksi valmistaa osaproteesi. Osaproteeseja on erilaisia, puhutaan esimerkiksi akryylisistä- tai rankaosaproteeseista.

Irtoproteesin valmistus

Irtoproteesin runko voidaan rakentaa akryylimuovista tai metallista. Irtoproteesia valmistettaessa pyritään mahdollisimman hyvään pysyvyyteen ja purentaan. Osaproteesia suunnitellessa lisäkiinnitystä voidaan hakea jäljellä olevista omista hampaista.

Mikäli hampaat puuttuvat kokonaan, saadaan kokoproteesin pysyvyyteen merkittävä muutos hammasimplanttien avulla.

Näin hoidat irrotettavaa hammasproteesia

Irrotettava hammasproteesi – sekä osa- että kokoproteesi – tulee puhdistaa huolellisesti päivittäin proteesin puhdistukseen erityisesti suunnitellulla proteesiharjalla. Kerran viikossa proteesi on hyvä puhdistaa esimerkiksi juomalasissa proteesien desinfiointiaineella, joita on saatavilla esimerkiksi poretabletteina päivittäistavarakaupoista ja apteekeista.

Muista säännöllinen hammaslääkärillä käynti

Hammasproteesin hyvään hoitoon kuuluu tietenkin myös säännöllinen hammaslääkärillä käynti. Irtoproteesit vaativat pohjauksen muutaman vuoden välein, joten tarkastuksessa on hyvä käydä samalla kertaa.

Hammaslääkäri tarkistaa, onko hammasproteesi edelleen sopiva, purentakorkeus oikea ja proteesin alla oleva limakalvo terve. Hammaslääkäri arvioi samalla myös proteesin huolto- tai uusimistarpeen.

Jos hammasproteesi hankaa tai suussa on limakalvovaurioita, kannattaa aika tarkastukseen varata heti.

Tarkempia tietoja erilaisista proteesivaihtoehdoista ja juuri sinulle sopivimmasta toteutuksesta saat Coronaria Hammasklinikan asiantuntevilta hammaslääkäreiltä!

Hammasproteesin korvaaminen hammasimplantilla

Hammasimplantilla voidaan korvata yksittäisiä tai useita puuttuvia hampaita. Parhaimmillaan hammasimplantti on niin näkymätön, ettei sitä erota omasta hampaasta.

Videot edellyttävät evästeiden sallimista. Muuta evästeasetuksia

Tietopaketti hammasimplantista

Katso videolta suukirurgi Keijo Alaniskan vastaukset hammasimplanttia koskeviin yleisiin kysymyksiin:

00:05 Miksi puuttuva hammas tulee korvata?
00:38 Miksi puuttuva hammas kannattaa korvata hammasimplantilla?
01:17 Mitä hammasimplanttihoito pitää sisällään?
02:07 Millainen toimenpide hammasimplantin laitto on?
02:26 Kuinka paljon hammasimplantti maksaa?

Varaa aika